Kuulen ajoittain kriittisiä kommentteja yritystoimintani veloitushinnoista. Tässäkin suhteessa kaikki on suhteellista. Kun rakennatte ja tarvitsette koneurakoijan kuokkimaan montun pihallenne, on tuntiveloitus kutakuinkin samaa luokkaa kuin opastetuilla kalaretkillä eli 80-120 eur / tunti. Urakkatarjouksia pyytämällä pääsee halvemmalla ja halvinta on hankkia oma kuokka, mikäli kuokittavaa on paljon. Käytettyjen arvot eivät juurikaan sahaa, joten omansa saa pois hyvin pidetystä yksilöstä. Olen joskus verrannut hinnoittelua myös taksikyytiin. Kun istut tunnin taksin kyydissä alamme olemaan hyvin samoissa veloitushinnoissa. On siis mahdotonta kilpailla kaveriporukkojen bensaraha –veloituksien kanssa omalla kustannuspohjalla. Usein myös unohdetaan, etteivät ammattimaiset opastukset ole harrastus vaan työ. Halvempia vaihtoehtoja varmasti löytyy, mutta kuten olen omilta asiakkailtani kuullut, niitä ei tarvitse verrata ammattimaisesti toteutettuihin palveluihin. Tinkiä saa ja pitää, muttei pidä kiukustua jollei ilmaista hyvää ole jaossa.

Olen hiukan säästellyt tätä aihetta, mutta avaan nyt kustannuspohjaa esimerkin avulla.

Käytäntö on osoittanut, että myydyn  ajan saa kertoa kahdella, jolloin työaika kattaa myös valmistelut. Pahimmillaan valmisteluihin on kulunut kaksinkertainen aika verraten laskutettavaan aikaan. Itse suosin lyhyitä keikkoja ja pidän optimina 6 tunnin keikkaa. Tällä tavoin pääsen inhimilliseen 12 tunnin työpäivään. Samalla laskuopilla 4 tunnin keikka kertoutuu 8 tuntiin.

Otetaan esimerkiksi 4 tunnin kalastus toteutettuna Savonrannalla, missä minun kaluston siirtomatkani ovat 3-30 km suuntaansa. Lyhimpään siirtoon pääsen kun asiakkaat saapuvat Savonrannalle ja aloitamme retken vierasvenesatamasta. Valmistelut alkavat aina eväiden hankinnalla ja pakkaamisella asiakkaita varten. Tämä toimenpide kaupassakäynnistä pakattuun eväskoriin vie noin tunnin. Veneeen pakkaaminen pihalla lähtökuntoon vie aikaa 30-40 minuuttia. Lyhyeen 2-3 km siirtoon, veneen laskuun ja ajamiseen sovittuun tapaamispaikkaan varaan aina aikaa tunnin, mutta tarkalleen se vie aikaa noin 30-40 minuuttia. Asiakkaiden odotteluun kuluu yleensä aikaa 10-30 minuuttia. Suurin osa on paikalla sovitusti tai jopa etuajassa. Kun ryhmä on koossa käydään läpi turvallisuus ohjeet ja puetaan pelastusliivit sekä mahdollisesti sadeasut tai syksymmällä lämpimät vaatteet. Tämä epidodi vie aikaa vaihtelevasti 10-20 minuuttia. Keikkaan kuluu aikaa 4 – 4.5 tuntia. Järvellä ei mennä kello kaulassa, joten puolen tunnin heittoihin saa varautua. Palattuamme rantaan puramme asiakkaat tavaroineen veneestä, kuvaamme saaliin ja rupattelemme hiukan ennen jäähyväisiä. Mikäli asiakkaat pyytävät, käsittelen myös kalat heidän toivomallaan tavalla erillistä maksua vastaan tai lyhennämme järvellä vietettyä aikaa arvioidun käsittelyajan verran. Jätän tämän siis huomiotta laskelmasta. Veneen nosto, paluumatka tukikohtaan ja veneen tyhjennys sekä suojaus vie aikaa tunnin. Tämän jälkeen on edessä astioiden tiskaus ja käytettyjen vaatteiden pesu tai kuivatus riippuen vaatteiden tyypistä. Tämä huoltovaihe vie aikaa 30min-1 h. Mikäli päivän aikana on sattunut sotkuja ja olemme menettäneet paljon siimaa, on edessä myös siimahuoltoa ja viehehuoltoa , mikä tarkoittaa yleensä koukkujen vaihtoa lujempirakenteisiin. Myös pestyt tai kuivatut vaatteet ja ruokailuvälinekorit täytyy pakata uudelleen. Tämä vaihe vie aikaa tavaran määrästä riippuen 30 min – 1 tunnin. Mikäli siirtomatkat pitenevät, pitenee samalla myös työpäivä ja samalla myös kulut nousevat, jolloin on perusteltua periä kaluston siirroista ja siihen kuluneesta ajasta erillistä korvausta. Mikäli siirtomatka on noin 25-30 km pitenee päivä vajaalla tunnilla, 80 km siirtomatkalla noin puolellatoista tunnilla.

Edellä kerrotusta listauksesta voi helposti laskea jokaiseen keikkaan käytetyn työmäärän. Kuluja aiheuttaa veneen ja hinausauton polttoaineet ja perämoottorin huollot, rikkoutuneet välineet ja pohjaan jääneet vieheet, vakuutukset ja muut yrittäjämaksut kirjanpidosta ERÄ –lehden tilaukseen. Myös valtio tahtoo osansa verojen muodossa, samoin kalastusalueet, joilta hankitaan kalastusluvat toimintaan. Yrittäjähän ei työstään palkkaa tarvitse, mutta palkattua henkilökuntaa käyttävillä on listan täytteenä vielä palkkakulut ja muut työnantajamaksut. Lisäksi velkaisella yrityksellä, kuten omani, on hoidettavaan myös lainakulut.

Eräs venäläinen liikemiestaustainen asiakkaani kyseli minulta näistä asioista ja totesi minulle: Jari, kalastusopastukset eivät tosiaankaan ole kovin hyvä bisnes, mutta olethan käytettävissä ensi kesänäkin…… ja olenhan minä. Samalla toivotan tervetulleiksi myös Suomalaiset asiakkaat, jotka tämän pakinan luettuaan ymmärtävät hieman palvelujen hinnoittelun perusteita.

Kevät etenee ja pilkkisäät ovat parhaimmillaan, mutta samalla jäät heikkenevät huolestuttavan nopeasti. Pääsiäisen aikaan kastunevat munat monilta innokkailta pilkkimiehiltä. Viime viikonloppuna särkipilkillä ollessani kuulin jäiden merellä olevan jo viimeisillään. Sisävesillä jäätä on vaihtelevasti 40-50 cm, mutta teräsjäänpaksuus on olematon. Odotankin jo malttamattoman sulanveden kauden alkua, mikä tapahtunee tänä vuonna ennätyksellisen aikaisin (mikäli asiaa mitataan selkävesien vapautumisella jääpeitteestä). Viime keväänä kastoin Fasterin veteen 28. päivänä huhtikuuta. Olo oli kuin kevätlaitumella kirmaavalla mullilla ja temmellys jäiden seassa lienee myös ollut varsin ”mullimaista”. Mullimaisuuksista sain lahjaksi flunssan, sillä haalarit, pipo ja hansikkaat unohtuivat kotiin ja seurauksena oli tietenkin kevätflunssa.  Aurinkoiset kevätsäät vaikuttavat positiivisesti talven pimeyden jälkeen ja tunnen jälleen herääväni eloon ”talvi horroksesta”.  Liioittelematta voin kerrankin todeta eteneväni positiivisella mielellä ja asenteella koti kesää.

Talvi on kulunut tehden markkinointia ja ennen kaikkea oppien lisää tästä vaikeasta lajista. Kahdessa kaudessa on suurimmat sudenkuopat opittu kiertämään ja tiedostettu oman tekemisen tärkeys. Kaikki on tehtävä itse ja kun aika ei riitä on vielä ”kannustettava” muita suoritukseen ruoskalla, kepillä, lahjonnalla, kiristyksellä ja ties miellä mielikuvituksellisella keinolla. Pienyrittäjän taloudelliset resurssit ovat rajalliset, joten omalla työllä korvataan ostotyötä niin pitkälle kuin mahdollista. Joulukuussa kerron teille kannattiko kaikki tämä vaivannäkö.

Kuten huomaatte, olen myös oppinut maltillisen linjan hehkutukseen, sillä muutoinhan saattaisi täysin turha kateus, tuo kaiken kehityksen jarru, nostaa päätään. Tässäkin asiassa ongelmana on pelkästään tiedottamisen puute, kun jaksaa kertoa kuinka helvetin kurjaa elämä on, tuntevat muut onnistuneensa elämissään ja saa askarrella rauhassa. Onneksi olkoon ihmiskunta, kannustavuushan onkin pelkkää populismia ja pienet juorut ovat elämämme suola. Pyrin parhaan kykyni mukaan ruokkimaan ihmisten mielikuvitusta jatkossakin ja lupaan pitää asiani sopivalla tapaa salassa, etten pilaisi toisten iloa asioideni järjestelyssä kahveepöytä spekulaatioissa. Please, älkää pilatko iloani kertomalla etteivät surkuhupaisat kommellukseni kiinnosta ketään, sillä jokainen tarvitsee 5 minuuttiaan kylätoimikunnan kesänäytelmän tähtenä…… J

Täksi kesäksi olen uusinut kurssitarjontaani mm uistelun osalta. Yksikoukkuisilla vieheillä kalastus on lanseerattu näkyvästi kalastuslehdissä ja internetissä. Nuorena ja avoimena ihmisenä lähden mielelläni mukaan tähän kehitykseen, varsinkin kun olen havainnut sen toimivaksi ja vieheiden muunneltavuuden tuovan paljon uutta sisältöä vaappukalastukseen.  Aiheesta voi lukea kurssit linkistä.

Jigauksen kanssa olen päässyt estoistani ja koukkuun kiinnitetään kaikkea, mitä runkopakeista löytyy. Tämä on äärettömän mukavaa tekemistä keveillä ja tunnokkailla välineillä. Usein näen isäntämiehiä heittelemässä jigiä normaaleilla heittovavoilla, jotka ovat joko liian löysiä tai liian jäykkiä. Investoikaa 100-200 euroa vapaan, kelaan ja kuitusiimaan ja homma aukeaa aivan uudella tapaa, kun saatte tuntuman vieheeseenne. Samoilla välineillä käytät aivan mainiosti myös lippoja ja keveitä lusikkoja (näillähän heitetään myös 20-25g jigipäitä).

Oppaan ja yrittäjän työhön kuuluu oleellisesti tuotteistuksien markkinointi. Kanavia tähän työhön löytyy internetistä loputon määrä, mutta niillä ei korvata suoria henkilökontakteja asiakkaiden kanssa. Tästä syystä olen varustanut itseni venemessuja varten käveleväksi mainostauluksi jakamieni paperisten esitemateriaalien ohella. Tästä huolimatta olen havainnut ihmisten arastelevan kontaktia. Hienovarainen aloite jään murtamiseksi on tehtävä itse. 

Itselleni suorien lattiatason kontaktien ottaminen ihmisiin ei ole minkäänlainen ongelma, mutta julkiset haastattelutilanteet sen sijaan ovat jonkinlainen mörkö. Jokaisen nuoren miehen teinivuosien unelmissa lienee siintänyt unelma rock-tähteydestä, mutta luonteva esiintyminen jo kouralliselle ihmisiä tuottaa meistä suurimmalle osalle vaikeuksia. Kangistuminen ja varovaisuus johtuvat varmaankin alitajuisesta lausuntopelosta, jota esiintyy myös poliitikoilla ja muilla julkkiksilla. Kukapa nyt tahtoisi möläyttää jotain typerää joko jännityksen tai pelkän typeryytensä takia. Toisaalta itselleen on pakko oppia nauramaan, muutoin jää ulosanti kovin Kaurismäkimaiseksi.

Muistan hyvin omilta teinivuosiltani vanhan Nightwish haastattelun, jossa bändin keulahahmo hieman jäätyi Juntusen haastattelussa. Valitettavasti haastattelija ei kyennyt laukaisemaan lukkoa ja lämpiössä valmisteltu haastattelu meni hiukan pieleen, mutta sen pääajatus kyllä selvisi. Tuosta haastattelusta on jo pitkälti yli vuosikymmen aikaa, eikä artistin nykyisestä media työskentelystä kykene erottamaan minkäänlaista jännittämistä. Rock –tähteyteen vois siis oppia ja kokemuksen myötä se muuttuu luonnolliseksi osaksi elämää ja ammatillista roolia.

Tuttavapiirissäni on myös muusikkoja ja olen mielenkiinnolla seurannut heidän elämäänsä kliseiden keskellä. Osa noissa piireissä nimeä luovista muusikoista omaa varsin vahvan rock- tai heavy asenteen. Piikkitukkainen rock musiikin ystävä saa helposti osakseen synkän halveksuvan tuijotuksen tai omanarvontuntoisen kommentit, mikäli tällainen ”nouseva” artisti nyt ylipäänsä suvaitsee millään tavoin artikuloida. Tämä lienee yksi tapa kukkoilla itsensä tähtiin karaokebaarissa, mutta todellinen tähteys pitänee sisällään myös muunlaista karismaa ja sosiaalista osaamista. Ehkä nämä artistit ovat pelänneet minun ryhtyvän fanittamaan heitä ja pyrkineet ilmaisemaan harhaanjohtavalla vaatimattomuudella, etteivät sellaista huomiota kaipaa. Valitettavasti musiikkimakuni on varsin valtavirtaa seuraava, joten en aina kykene ymmärtämään tai arvostamaan kaikkea musiikillista neroutta, mikä saattaa myös olla syynä kohtaamaani asennemaailmaan.

Hauskimpia veitikkoja olen huomannut olevan muusikkojen, jotka soittelevat instrumenttejaan ennakkoluulottomasti lavatansseista Tuska .festivaaleihin. Oma ystäväkuntani ei välttämättä pysty vakavana siirtymään artisti –rooliinsa tai rooliasuunsa, mutta se ei heidän musiikillisia avujaan tai intohimoa omaan tekemiseen heikennä. Tähän samaan vaihteluun törmään myös omassa työssäni. Me suomalaiset olemme kovin vaatimatonta kansaa ja varsinkin tuttujen ihmisten roolin vaihdokset aiheuttavat meissä epäilevän tai vähättelevän reaktion. Nämä ennakkoluulot purkautuvat ajastaan ja ihmiset tottuvat uuteen rooliisi. Tässä on yrittäjän perimmäinen syy profiloitua yritykseensä ja tehdä tunnetuksi rooliaan yrityksessään messujen ja median kautta.

Aiheet kirjoittamiseeni syntyvät yleensä päivän kokemuksista, jotka muuttuvat tarpeeksi ilmaista itseään. Katsellessani Sukari  tosi-tv sarjaa kääntyivät ajatukseni tähän formaattiin. Jaksossa Sukari oli hautaamassa Pieksämäen Ideaparkkia aivan kirjaimellisesti, metsästi jänistä juoksujalkaa iltahämärään ja ennen kaikkea kävi läpi asioita terapeuttinsa kanssa, Elvis vessassa. Jaksoa ei voinut kuvailla ainakaan tylsäksi, mutta jaksosta oli havaittavissa tietynlaista provokatiivisuutta. Katselija haastettiin astumaan Topin housuihin, mikäli pokka pitää. Epäilen että jäisi useimmalta Matti-meikäläiseltä performaatio puolitiehen vaikka arjen tahaton komiikkahan usein tarjoaa ne parhaat naurut. Huumori on uskomaton voimavara, mutta vaatii rohkeutta laittaa itsensä peliin tai naurunalaiseksi. Tosi-tv tähdiltä vaaditaan siis armottoman vahvaa itsetuntoa ja määrätietoisuutta viedä projektinsa päätökseen, esimerkkinä vaikkapa Kenraali Pancho ja pojat pohjoiskalotilla. Tämän sarjan ja varsinkin kahden ensimmäisen kauden parissa olen viettänyt lukemattomia viihdyttäviä hetkiä, mutta mitä muuta voidaan ammattinäyttelijöiltä jotka uskaltautuvat asettautumaan ”siviilirooleihin” ja edelleen itsensä tuleen. Sarjan taustoja valottava kirja oli myös hauskaa luettavaa, kiitos savolaisen kieron sanailun. Poliisit ja matkaoppaat esiintyvät myös omissa tosi-tv sarjoissaan ja onpa kyseinen formaatti nostanut brittiläisen roskienkerääjän tähdeksi aitoudellaan ja myönteisellä elämänasenteellaan.