Kalastusretket Saimaalla

Kalastusretket Saimaalla

lauantai 13. joulukuuta 2014

Jigauskurssi Saimaalla, Kesäkuu 2014 (Osa 1)

Olimme sopineet asiakkaiden kanssa tapaavamme mökillämme Savonrannalla puolen päivän maissa. Alkutervehdysten jälkeen kutsuin miehet terassille istumaan ja aloitimme päivämme lyhyellä teoriaosuudella, jossa juteltiin vavoista, keloista, siimoista, jigeistä ja tietenkin uittotekniikoista ennen järvelle siirtymistä. Eripainoisten jigipäiden ja runkojen vajoamisnopeutta havainnollistin käyttämällä vesiastiaa.





Jigauskurssit Saimaalla



Vajoamisnopeudella on merkitystä eri vuodenaikoina. Kuhan talvionkijat tietävät, että uitto saa olla verkkaista, mutta esimerkiksi Pohjois-Amerikassa käytetään myös hyvin aggressiivista uittoa kuhien herättelyyn. Myös kuitusiiman paksuudella on merkitystä vajoamiseen, ja eri vuodenaikoina on perusteltua käyttää eripaksuisia siimoja. Neuvon asiakkaille myös kuidun ja fluoron yhdyssolmun ja käymme läpi hyödylliset pientarvikkeet, jotka jigausta varten kannattaa hankkia.


Uitoista on hyvä kirjoitus ja havainnollistava kuva vajaan vuoden vanhassa M&K-lehdessä. Yksi uittotapa on antaa jigin vajota portaittain pinnasta pohjaan siten, että se samalla siirtyy heittäjää kohti. Toisessa sen annetaan vajota pohjaan ja sitä pompotellaan vavalla ja kelaten heittäjää kohden. Kolmannessa jigin annetaan vajota pohjaan ja sitä nostatetaan portaittain kelaten ja vavalla nykien kohden pintaa ja heittäjää. Näillä pääsee jo hienosti alkuun ja mahdollisuus erilaisten uittovariaatioiden ja värisytysten keksimiseen on loputon. Neuvon asiakkaita kuvittelemaan mielissään, miten jigi käyttäytyy kun he uittavat sitä kelaamalla tai vavalla.

Jigirunkojen koolla, muodolla, värillä ja hajulla on merkitystä kalastavuuteen eri vuodenaikoina, samoin kalastuspäivän säällä. Eri runkomallit aiheuttavat vedessä voimakkuudeltaan erilaista värähtelyä, niiden siluetit poikkeavat toisistaan (kala, mato, toukka) ja värillä imitoidaan luontaisia saaliskaloja tai haetaan parempaa erottuvuutta vedessä. Myös hajulla on merkitystä pyytävyyteen, samoin kuin sillä miten jigi koukutetaan. Nämä asiat korostuvat erityisesti kalojen ollessa huonolla syönnillä. 

Ahventen heittokalastusta Saimaalla
 

Luotainta ja plotteria hyödynnetään kalojen ja kalapaikkojen etsimiseen. Käytän itse 6–10 km:n tuntinopeutta kaloja hakiessani. Selkeimpiä tapauksia ovat paikat, joista saadaan selvät kalapiirrot ja voidaan myös päätellä, miten päin kalat ovat pohjaan asemoituneet. Tämä auttaa ankkuripaikan valinnassa. Vene ankkuroidaan kalojen tasalle, mutta sivuun niistä, toisin kuin pilkittäessä. Kovassa tuulessa on varsinkin lasten helpompaa kalastaa, mikäli vene ajetaan kalojen yli ja ankkuroidaan vastatuuleen siten, että perästä voidaan heittää suoraan myötätuulessa paikkaan, jossa kalat havaittiin. On myös hyvä muistaa, etteivät lapset kykene heittämään pitkälle, joten vene on syytä ankkuroida mahdollisimman lähelle kaloja, muttei kuitenkaan niiden päälle.


Mikäli jigivalinta ei miellytä kaloja, saattavat ne jättää sen täysin huomiotta tai seurata jigiä veneen luo, minkä voi huomata kaikuluotaimella. Huonosyöntiset kalat siirtyvät monesti veneen keulan edustalle. Tästä syystä on hyvä aloittaa heittämällä kohtaan, jossa kalat havaittiin ja tämän jälkeen kaikkiin ilmansuuntiin veneestä. Kun veneessä on 3–4 kalastajaa, he kalastavat kukin omia sektorejaan. Kontakti kaloihin haetaan vaihtamalla aktiivisesti värejä ja malleja. Kunnon tärppi kertoo värin löytyneen, varovainen kopaus tai tönäisy värin/värien olevan jo oikeansuuntaiset. Tällaisessa tapauksessa runkoa voidaan ehostaa jigitusseilla.

Paikallistuntemusta ja tietoa kalojen syöntiajoista sekä liikkeistä ei pidä väheksyä. Monesti on käynyt niinkin, ettei luotaimessa ole näkynyt kaloja, mutta heitettyäni 5–10 minuuttia hyväksi tietämässäni paikassa venettä väistäneet tai ajolla olevat kalat alkavat syödä. Luotaamalla haetaan varmuus kalojen sijainnista, mutta sekään ei aina kerro kaikkea.